Oletko sukua hakkapeliitta Heikki Pietarinpojalle?
Meitä on kymmeniä tuhansia. Juuremme ovat Virmailan saaressa
Päijänteellä. Suvun kantaisä syntyi 1500-luvun lopulla.
Wirmailalaiset kokoontuivat Muuramessa
teksti puheenjohtaja Inkeri Haarla-Kettunen, valokuvat Leena Höysniemi, Markku Iivonen, Markku Kettunen, Mari Salonen, Inkeri Haarla-Kettunen
Wirmailan Rusthollin sukuyhdistys ry piti vuosijuhlan ja -kokouksen sunnuntaina 11.8 ensimmäistä kertaa Muuramessa. Muurame on pohjoisin paikkakunta, jossa sukuyhteisö on koskaan kokoontunut. Tämä aiheutti hiukan huolta etukäteen siitä, kuinka eteläsuomalaiset suvun jäsenet pääsevät paikalle.
Juhla alkoi lipunnostolla. Pastori Aleksi Sakkolan-Leppäsen sanat.
Muuramen kirkko
Suuri osa juhlaväestä osallistui messuun Muuramen kirkossa. Saarnan piti Wirmailan sukuun kuuluva Aleksi Sakkolan-Leppänen, liturgina toimi rovasti Simo Lampela.
Kirkossa saarnasi suvun jäsen Aleksi Sakkolan-Leppänen
Rovasti Simo Lampela toimi liturgina, ja piti myös juhlapuheen vuosijuhlassa
Tekstinlukijat Tapio Alanko ja Riitta Alkula
Messun jälkeen laskettiin seppele menneiden sukupolvien muistoksi
Vuosijuhlan osallistujamäärä yllätti järjestäjät ja Muuramen uusi seurakuntakoti täyttyi äärimmilleen. Juhlaan osallistui useita ensikertalaisia erityisesti Muuramesta, mikä tietenkin ilahdutti kaikkia.
Muuramen upouusi seurakuntakoti
Puheenjohtaja Inkeri Haarla-Kettunen toivottaa juhlaväen tervetulleeksi
Muuramen kunnan tervehdyksen toi kunnanjohtaja Jarkko Määttänen, joka oli hyvin perehtynyt etukäteen sukuyhdistyksemme toimintaan.
Kunnanjohtaja Jarkko Määttänen
Juhlapuheen piti rovasti Simo Lampela, joka valotti erityisesti Lullin tilan historiaa ja vaiheita.
Rovasti Simo Lampela
Musiikista juhlassa vastasi kuhmoislainen Urho Tuhkanen ja Unehtumattomat sekä korpilahtelainen Riikka Pietilä. Kaikki musikantit edustivat Wirmailan sukua.
Urho Tuhkanen ja Unehtumattomat viihdytti juhlaväkeä musisoinnillaan. Vas. Valtteri Poikala, Atte Unnaslahti, Topias Isojärvi, Eljas Liehu
Riikka Pietilä esitti sikermän lauluja säestäen itseään muun muassa harmoonilla.
Yhdistys jakoi ensimmäistä kertaa vuosiin kaksi stipendiä ansioituneille wirmailalaisjuurisille nuorille. Elsa Torvinen palkittiin ansioista urheilun saralla ja Atte Unnaslahti ansioista musiikin saralla. Lisäksi Jarmo Pietilä palkittiin yhdistyksen omalla ansiomerkillä.
Hilkka-Mari Lehto otti vastaan Elsa Torviselle luovutetun stipendin.
Atte Unnaslahden stipendin luovutus. Urho Tuhkanen ja Unehtumattomat on valloittanut ihmisten sydämet niin Kuhmoisissa kuin vähän muuallakin.
Jarmo Pietilä hoiteli suurimman osan Muuramen juhlan järjestelyistä ja on toiminut aktiivisesti jo usean vuoden ajan sukuyhdistyksen hyväksi.
Inkeri Haarla-Kettunen esitteli juhlaväen sukuhaarat. Samassa yhteydessä sukututkija Maaret Räsänen esitteli uuden sukupuun, johon on merkitty tiedossa olevat sukuhaarat Heikki Pietarinpojasta neljänteen polveen.
Maaret Räsänen esittelemässä uutta sukupuuta
Vuosijuhla lopetettiin juhlavasti yhteislauluna lauletulla Hämäläisten laululla ja Keski-Suomen kotiseutulaululla.
Juhlan jälkeen nautittiin maistuvat kakkukahvit ja iloista puheensorinaa oli mukava kuunnella.
Yhdistyksen tuotteita oli myynnissä koko tilaisuuden ajan. Erityisesti uudet sukupuut menivät hyvin kaupaksi.
Rahastonhoitaja Miija Vartiainen vastasi Suku-Shopin myynnistä
Juhlassa oli esillä myös Lullin suvun historiaa koskeva massiivinen kooste
Vuosikokous sujui napakasti kokouksen puheenjohtajaksi valitun osaavan kuhmoislaisen Leila Helaakosken johtamana.
vas. sihteeri Leena Höysniemi, vuosikokouksen puheenjohtaja Leila Helaakoski ja sukuyhdistyksen puheenjohtaja Inkeri Haarla-Kettunen
Kokousväkeä
Sukuneuvoston jäsenmääräksi vahvistettiin 22 henkilöä, uusia ei sukuneuvostoon tällä kertaa nimetty.
Vuosikokous valtuutti sukuneuvoston päättämään ensi vuoden vuosijuhlapaikkakunnan. Alustavasti kokouspaikaksi on kaavailtu Kuhmoista, mutta paikka vahvistetaan viimeistään tammikuun järjestäytymiskokouksessa.
Juhlan ja vuosikokouksen jälkeen toteutettiin perinteinen kotiseuturetki, joka suuntautui Riihivuoren laen kautta Lullin tilalle ja teki vielä kierroksen Säynätsalossa. Retkikuvia vuosijuhlakuvien jälkeen.
Muuramen ja Säynätsalon huikeat ja vaihtelevat maisemat herättivät ihastusta jopa kauniisiin maisemiin tottuneissa padasjokelaisissa ja kuhmoislaisissa. Lullissa kuulimme tilan historiasta aina 1550-luvulta lähtien. Korpilahtelainen Jarmo Pietilä viihdytti retkeläisiä hauskalla ja positiivisella jutustelullaan. Pietilä tunsi hyvin paikallishistoriaa ja tilojen tarinoita.
Inkeri Haarla-Kettunen
puheenjohtaja
Wirmailan Rusthollin sukuyhdistys ry
Valokuvia juhlista ja juhlaväestä:
Valokuvia kotiseuturetkestä, jonka matkanjohtajana toimi Jarmo Pietilä.
Lullin tilalla tilan omistajiin kuuluva Markku Oksanen esitteli tilaa ja sen historiaa.
11:30 - 13:30 Lounas seurakuntakodilla etukäteen ilmoittautuneille ja osallistumismaksun maksaneille. Osallistumismaksu 40 euroa sisältää lounaan ja kakkukahvin.
13:30 Vuosijuhla
- Tervetulosanat, puheenjohtaja Inkeri Haarla-Kettunen
- Kunnan tervehdys, kunnanjohtaja Jarkko Määttänen
- Huomionosoitukset
- Musiikkiesitys, Riikka Pietilä
- Juhlapuhe, rovasti Simo Lampela
- Musiikkiesitys Urho Tuhkanen ja Unehtumattomat
- Sukuhaarojen esittely, Inkeri Haarla-Kettunen
- Musiikkiesitys, Riikka Pietilä
- Kakkukahvit
15:30 Vuosikokous
16:30 - n. 18:00 Kotiseuturetki, bussikuljetus, erillinen maksu 10 euroa
- Retkikohteena muun muassa Lullin tila. Oppaana Jarmo Pietilä.